Shetlanninponin historia

Shetlanninponin tiedetään olleen olemassa yli 2000 vuotta synnyinsaarillaan, Shetlanninsaarella. Ponia on käytetty kautta aikojen erilaisiin pientilojen töihin, ja 1800-luvulla shettiksen yleisin käyttö oli maatyöläisten juhtana turpeenkuljetuksessa, hiilikaivosten vetoponina ja aateliston kärry- sekä ratsuponina.

Vuonna 1847 Shetlanninponien käyttö varsinkin hiilikaivoksissa lisääntyi, kun lapsityövoiman käyttö Englannissa kiellettiin. Tämä oli uhka myös poneille, sillä oriit vietiin kaivoksiin. Saarille jääneet tammat saattoivat varsoa hyvin epätyypillisistä oreista ja kanta heikkeni. Tästä johtuen perustettiin The Shetland Pony Stud Book Society vuonna 1890 periaatteenaan säilyttää rodun puhtaus ja edistämään sen jalostusta.

Yhdistyksen perustajapuheenjohtaja oli Lordi Londonderry ja viisi hallituksen jäsenistä edusti Shetlanninsaarta. Ensimmäinen kantakirja julkaistiin 1891, ja siihen oli hyväksytty 409 tammaa sekä 49 oria, joiden todettiin olevan tyypiltään ja olemukseltaan hyviä shetlanninponeja. Säkäkorkeuden ylärajaksi määriteltiin 107 cm, joskin suurin osa poneista oli alle 100-senttisiä muutaman tamman ja kahden oriin mahtuessa mittakepin alle 85 cm:n korkeudella.

Aika ajoin kantakirjaan hyväksyttiin tarkastuksen perusteella tammoja, joilla tuli olla hyväksytyn oriin jälkeläinen vierellä. Tällä haluttiin varmistaa tamman periyttävän oikeaa tyyppiä. Kantakirja suljettiin tarkastettavilta poneilta 1973.

Shetlanninponin voidaan väittää olevan puhtaimpia alkuperärotuja Britteinsaarilla ja yhdistys on ainoa jolla ei ole rekisteriä "part bredeille" eli risteytyksille.

Shetlanninponien historiaan voi tutusta mm. kirjoista Shetland Ponies from Shetland/Margaret Hunter, A Century of Shetlands/Angela Gosling, The Shetland Pony/Charles and Anne Douglas ja Shetland Ponies/Valerie Russell.

Kuvat on julkaistu Shetland Pony Stud-Book Societyn luvalla - Photographs courtesy of the SPSBS UK