Syyskokousterveisiä!

20.11.2018 16:50

Syyskokouspäivä pähkinänkuoressa:

Kohti juhlavuotta

Viime lauantaina 17.11. shettisväkeä kokoontui Turkuun, Metsämäen raviradalle yleiskokouksen merkeissä. Ennen kokousta kuultiin Promisehill -nimellä shettiksiä kasvattavan Sarita Poikolaisen mielenkiintoinen luento shetlanninponien värien periytymisestä. Uutta tietoa monelle! Maistuvan (ja runsaan!) lounaan jälkeen jatkettiin kokousasioilla ja mm. valittiin johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle. Erovuoroisista uudelle kaudelle 2019-2020 valittiin Kirsi Aaltonen, Emma Korhonen, Pauliina Niemi ja Sarita Poikolainen, ja uusina jäseninä aloittavat Mirva Kinnunen ja (jo aiempaa johtokuntakokemusta omaava) Timo Heikkilä.

Muiden sääntömääräisten asioiden lisäksi käsiteltiin, nyt toista kertaa yleiskokouksessa, ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi. Sääntömuutosehdotus hyväksyttiin ja se jatkaa Patentti- ja rekisterihallituksen käsittelyyn. (Ehdotus on luettavissa tuoreimmasta Shettislehdestä 3/2018.)

Syyskokouksessa palkittiin jälleen menestyneitä poneja:

Anna’s Prize, parhailla pisteillä Suomen Hippoksen näyttelyssä palkittu 1v. (lahjoittanut Anna Lindberg):
Brigatin Kaira Princess, isä Brigatin Aamori 238 SH, emä Kaunisrannan Freixenet 1496 SH, ei. Kanteborgs Winston 100 SH, pisteet 9-9-8,5-8,5-8-8-7,5-9-8,5-8,5-8,5 ka. 8,45

Wilson’s Prize, parhailla pisteillä Suomen Hippoksen näyttelyssä palkittu 2v. (lahjoittanut Päivi ja Jyrki Vääräkoski):
Usvaniityn Julianna, isä Usvaniityn Hemuli 125 SH, emä Almnäs Tamara 1420 SH, ei. Perigueux v. Isala RS 490, pisteet 9-9-9-8-8-7,5-7,5-8,5-9-8,5-7,5 ka. 8,4

Kakkulanmäen Kulho, parhailla pisteillä Suomen Hippoksen näyttelyssä nuorena ponina palkittu 3v. (lahjoittanut Sari ja Roope Rasi):
Soikin Leidi-Juulia, isä Liberty 107 SH, emä Finesse IV 1374 SH, pisteet 9-8,5-9-8-8,5-8,5-8,5-8,5-7,5-8,5-8,5 ka. 8,55

Onnen Aarre, parhailla pisteillä jalostusarvosteltu 3-8v. Suomessa syntynyt tamma (kiertopalkinnon lahjoittanut Taina ja Mika Lehtinen):
Usvaniityn Janna synt. 2014, isä Usvaniityn Hemuli 125 SH, emä Usvaniityn Helmi 1215 SH, ei. Alfons 91 SH, pisteet: 8,5-8,5-8,5-8,5-8-8-8-8-9-9-8,5 ka. 8,4 (käyttökoe tehty raviradalla, ennätys 2.53,5, 10 starttia 3-3-1)

Lisäksi kokouksessa palkittiin taannoisen valokuvauskilpailun voittajat. Onnittelut kaikille palkituille!

Ensi vuosi 2019 on Suomen shetlanninponiyhdistyksen 30. vuosi ja siten juhlavuosi. Vuoden teema tulee olemaan "30 vuotta shettiselämää", mikä toivottavasti näkyy monessa paikassa vuoden aikana. Ensi kesänä on tiedossa shetlanninponien juhlanäyttely Salossa, toivottavasti moni poni ihmisineen saapuu paikalle!